tiistai 12. elokuuta 2008

Koulutien alku


Hei täältä Iltatähdestä muutaman päivän tauon jälkeen!

Nyt on sitten koululaiset ilmeisesti suuresta osasta Suomea jo palanneet opintojen ääreen - niin meilläkin. Tyttösemme aloitti esikoulun, pojat jo vanhoja konkareita ovatkin.. kylläpä olikin orpo olo, kun kuopuksen kera istuin aamukahvilla Serranoja tuijottamassa eilen ja tänään. Vaan mikäpä on lasten palatessa
kouluun , kun on kesä talletettu muistoja talven varalle. Innokkaimpia taitavat nuo pienet koulukkaat olla, meilläkin tyttönen säpinöi jo muutaman viikon eskarin alkua eikä edellisenä yönä sitten uni tullutkaan.
Reppuostoksilla käytiin ja pitipä tietysti garderobiakin uusia.. Voi miten palasi omatkin koulumuistot mieleen, vaikka muutoin se ei enää isompana juuri innostanutkaan (ketäpä olisi!) , niin se ensimmäinen päivä oli kuitenkin kovin mieluisa. Uudet koulutarvikkeet , kesän jälkeen luokkatovereiden jälleennäkeminen, uudet aineet ja kirjat.. Vielä aikuisenakin on se koulunalku ensimmäinen merkki syksystä, tietysti niiden pimenevien iltojen jälkeen.. ;)
Syksyisin rakastan metsässä tarpomista, kuuntelen tuulen suhinaa, haistelen raikasta ilmaa, nautin siitä hyvästä olosta minkä tämä kaikki aikaan saa. Tämä lienee lapsuuden peruja , välini isään ovat olleet kovin etäiset - paitsi metsässä. Isän kanssa kävin pienestä pitäen sienestämässä ja silloin juttelimme kovasti , isä oli hyväntuulinen ja se tarttui pieneen lapseenkin. Isä opetti eri sienilajeja , kerättiin mustikoitakin , joskus lakkaa. Harmittavaa todellakin , ettei se rento fiilis siirtynyt väleihimme muutoinkin , mutta hyvä että edes näin. Taidan siis olla melkoinen metsänpeikko. :)))


Oikein hyvää syksyn alkua kaikille teille ihanille, jotka olette blogissani käyneet vierailulla =)




5 kommenttia:

mimosamamma kirjoitti...

Heissan!
Eskarin alkaminen on kyllä jännittävä ja hyvin tärkeä tapahtuma pikku ihmisen elämässä:) Voipi se siis yöunetkin karkoittaa, on se niin jännää.
Kiva kuva lapsista metsässä:)
sanoo toinen metsänpeikko Metsän reunasta:) Huomenna taas, jos sää sallii, niin lähden sienijahtiin, tänään en ole ehtinyt ja ihan selvästi kuulen kun ne jo minua kutsuvat:))

t.Marja

Anne kirjoitti...

Moikka Marja!
Kiitos kun tulit tervehtimään =) toivottelenkin hyvää sienionnea, kovasti tuntuu niitä pulpahtelevan ihan muutamassa päivässä metsiin. Mekin viikonloppuna kantarelleilla herkuteltiin ja mieli tekisi taas loppuviikosta metsään poiketa...

-Anne-

Krisse kirjoitti...

Iltaa taas!
Kyllä se eskarilaisen elämä on jännittävää näin alkusyksystä. Minullakin lapsenlapsi Ella aloitti koulun ja on kuulemma nukkunut huonosti. Syy... uusi jännä asia..koulu.
Toivottavasti saat paljon sieniä.
Minulla on ilo omistaa ystävätär joka pitää meidän perheen sienissä koko talven. Siis kiitos Mimosamamman!
Tervein Krisse

titta kirjoitti...

Terveisiä koulukkaille! Meilläkin viihdytään metsässä varsinkin mieheni on kova sienestäjä ja lapsistakin hyvää vauhtia tulossa konkareita. Kanttarellejä olen saanut jo pakastimeen saakka.
:) Titta

Anne kirjoitti...

Kiitos Krisse ja Tittas!Kuulostaa ihanalta tuo isovanhempana lapsen kasvun seuraaminen, on varmasti tietyllä tapaa rikkaampaa , kun ei ole enää ne pikkulapsiperheen arkihuolet ja kiireet painamassa. Tittasille myös sienionnea matkaan, tämä on hirmu kiva koko perheen harrastus, mukavaa että meitä "reippaita retkeilijöitä" löytyy näin paljon :)

terkuin
anne