sunnuntai 27. heinäkuuta 2008

Sunnuntaista suvea









Heipä hei täältä Kaakkois-Suomesta!



Bloggailu on jäänyt hellepäivien myötä vähemmälle,mutta täällä sitä kuitenkin ollaan taas. Vietimme tänään äitini 61-vuotispäiviä ja kasasin hänelle paketin,jossa oli patjaraidallinen kaitaliina, tuoksuvia kynttilöitä sekä suloinen puinen kyltti,jossa herttainen teksti Mummin keittiöstä. Päivänsankari oli oikein mielissään muistamisesta ja minä taas kiittelin häntä eilispäivästä. Hän vei nimittäin ukin kanssa 3 isointa lastamme huvipuistoon ja päivä oli kuulemma oikein onnistunut kaikkien mielestä. Olen kyllä siitä onnellisessa asemassa, että äitini nauttii todella lastenlastensa seurasta. Yritän kuitenkin aina kysellä, että jaksaako hän nyt varmasti tai onko hällä muuta ohjelmaa, mutta tuntuu siltä että ipanat menevät aina kaiken edelle..


Mieheni kesäloma loppui, mutta onneksi ihanat ilmat kruunasivat viimeisen lomaviikon. Tuon osuvan kyltin löysinkin viime viikolla lemppariliikkeestäni Vanhan ajan Sisustus K&K:sta,Lappeenrannasta. Sieltä löytyi muitakin RM-tuotteita..



torstai 24. heinäkuuta 2008

Auringonpaistetta...






Ihanaa, vihdoin tuli ne lämpimät,aurinkoiset ilmat joista sitä koko pitkän talven aina haaveilee... =) Sen kunniaksi haimme eilen kiviä kärryllisen ja ilta menikin sitten niitä latoessa kukkapenkkeihin. En oikein tiedä, onko tyhmännäköistä laittaa ihan luonnonkiveä penkkeihin mutta minusta se on kauniimpaa kuin valmiit kivisekoitukset. Tarkoitus on vielä tehdä yksi penkki pihalle, siis kukkasia ;) ja suihkuallas tulisi siihen viereen/keskelle. Pihaa tehdään fiilispohjalta vähitellen, siksi tässä varmaan menee useampi vuosi ennen kuin meillä on mieluisa piha.


maanantai 21. heinäkuuta 2008

Uudistusta makkarissa 21.7.2008




Sain tänään ihanaisen päiväpeiton makkariin äidiltä lahjaksi. Synttärit kylläkin olivat ja menivät, mutta näitä Riviera Maisonin ihanuuksia joutuu aina hieman odottelemaan, tämän ostin Sisustus Countrypuodin upealta ANNELTA. Kiitos siis hänelle ja äidilleni mieluisasta ylläristä :) Muutenkin meidän makkari on muuttunut kovasti tässä kahden vuoden aikana,joka talon rakentamisesta on kulunut. Aluksi halusin kaiken vaaleanpunaiseksi, seinissä oli ruusutapettia ja alaosa oli aivan vaaleanpunainen. Väri sinällään oli ok, mutta se imi valoa itseensä kuin sieni ja rajoitti kovasti tekstiilien valintaa. Ja koska olen tällainen tuuliviiri, harmitti,kun en voinut muutella tyynyjen ja verhojen värivalintoja.... Niinpä viime keväänä yhtenä viikonloppuna vaihdoimme tapetit Sandbergin Lottaan ja olemme molemmat mieheni kanssa olleet tyytyväisiä tähän väritykseen. Nyt on paljon helpompi muutella värejä, toisaalta olen halunnut pitää sävyt hyvin maanläheisinä ja vaaleina, kun tuo merbau on lattiassa niin tummaa.


Tapettien vaihdossa ei ollut ollenkaan niin paljon hommaa ja työtä,kuin etukäteisvalmistelussa (eli miehen pehmittelyssä vaihtourakkaan..) Olenkin välillä muiskauttanut ylläripusun miehekkeen poskelle ja kiitellyt vieläkin,niin tyytyväinen olen muutokseen. Vaikka mistäs sitä tietää,mitä kahden vuoden päästä haluaa... siihen saakka kuitenkin nautitaan näistä seinistä.:)


keskiviikko 16. heinäkuuta 2008

Konepulmia...




Huomasin tuossa eilisen tekstin jälkeen, ettei päivämäärät päivity,vaan joka päivälle tulee tuo 16. heinäkuuta... Siispä valitettavasti siihen asti, kunnes saan asian korjattua, blogissani eletään tuota samaa päivää aina vaan =))))


Kiitos kivoista kommenteistanne Tiina ja Sarppa, ja Sarpalle tiedoksi,ettei ihan vielä ainakaan ole muunlaisia "iltatähtiä" meille tulossa, mistäs sitä toki koskaan tietää. Nomen est omen.


Otin muutamia kuvia pihalta tänään, olen aivan ihmeessä kasvihuoneviidakkoni kanssa. Istutin vasta-alkajana liian monta taimea ja hölmistyneenä olen seurannut kun ne on vallanneet koko kasvarin! Kastelu on jo melkoinen haaste. Ensi kesänä osaan jo maltillisemmin valita taimet ja lajit. Kesäkurpitsaa ei ainakaan enää meille laiteta! Olen repinyt pikkualkuja pois,kun nytkin yksi kurpitsa tuntuu tekevän parikymmentä pötköä....

Torstainen toive terassilla


Tänä torstaisena päivänä päätin siivota "vaate"huoneen. Lainausmerkit siksi,että parhaimmallakaan tahdolla huoneesta ei saa vaatehuonetta, niin täynnä ylimääräistä, turhaa rompetta se on.. Mikä siinä onkin, että koti ja paikat on suht helppo pitää siisteinä,mutta auta armias,jos johonkin piilokomeroon tai juurikin vaatehuoneeseen kurkistat... No, kaikkea tosiaan sieltä löytyi ja osan taidan heittää suoraan roskiin vaikka kierrätystä kannatankin. Huuto.net on ollut minulle jo yli 5 vuoden ajan tärkeä kierrätyspaikka, siellä olen myynyt tuhansittain lastenvaatteita, sisustustavaraa,omia tavaroita jne. Ja sieltä on tullut huudeltua kaikkea tarpeellista ja vähemmän tarpeellista =))


Iltapäivällä istuskeltiin kuopuksen ja hyvän ystävän kanssa terassilla hörppimässä kahvia ja mikäs sen leppoisampaa! Muu väki kotiutui alkuillasta ja perhe on taas koossa. Kyllä sitä jo ikävä olikin,puolin ja toisin meillä kaikilla. Toiveissa on,että kesä näyttää vielä parhaimmat puolensa kun tässä vielä lomaillaan elokuun loppuun.


Tervetulotoivotus..

Tervetuloa uuden blogini pariin, tämän tekemisen opettelussa vierähtää varmasti tovi jos toinenkin :) Ilta on jo hämärtynyt, heinäkuun puolivälissä on täällä eteläisessä Suomessa jo kymmenen aikaan hämärää. Tämä kesä ei totisesti ole hellinyt helteillä, mutta toiveikkaasti odottelen vielä lämpimiä ilmoja ja lempeitä tuulia.. Sateen ropinaa kuunnellessa ripustin peilitetyn ikkunanpokan makuuhuoneemme seinälle ja pohdin,kuinka saisin päälle vielä kauniin ristikon.