perjantai 9. huhtikuuta 2010

Muutto..




Huomentapäivää Iltatähdestä!

Pääsiäinen on takanapäin ja arki jälleen alkanut. Vaan minäpä olen muuttanut! Enkä kovinkaan hohdokkaasti tai kauas, ihan tähän sohvannurkkaan vain =)) Flunssa ei sitten kadonnutkaan vaan onnistuin metsästämään poskiontelotulehduksen ja taas kutsui peti. Miten voikaan vetää ventiksi yhdet maailman pienimmistä eliöistä, bakteerit ja virukset?? Ostin eilen sarvikuonokannun ja tuurillani välillä se huuhtelu onnistuu. Yök,miten yökkö aihe! Mutta miten hyvä on se pienen pieni hetki,kun voi ainakin uskotella, että nyt on röörit tyhjät. Voisin kyllä asustaa kannun kanssa vessassa nykyisin..

Onneksi pian tulee kunnon kevät ja sen jälkeen ihana kesä! Viime kesähän meni kovin murheellisissa merkeissä, enkä tottapuhuen edes muista kovin paljoa loppukesästä :( Nyt on kuitenkin tilanne toinen ja pikkiriikkistä kovasti jo odotellaan. Päänvaivaa aiheuttaa lievästi tilanpuute ja erityisesti säilytystilan puute. Minne tungen pikkuvaatteet?? Pinnasänky sijoittunee oman sängynpuoliskoni viereen, mutta eiköhän meillä taas päädytä perhepetiin ihan käytännön imetyssyistä. Onneksi pikkuihmiset pärjäävät sen ekan vuotensa loppupeleissä aika vähin muutoksin :) Tulevaisuudessa varmaankin joudumme kaivautumaan maan alle, kun ei kuulemma kattoristikot anna myöten toista kerrosta rakentaen. Harmillista,todellakin! On tullut ihan oikeatakin muuttoa suunniteltua, mutta tällä seudulla ei ole tullut vastaan sopivaa. Yksi 1910 rakennettu hirsitalo olisi naurettavan halvalla, mutta siinä olisi aivan älytön tekeminen, ennen kuin olisi koti meille. Superihanan siitä kyllä saisi.... ehkä pitää vielä tänään näyttää miehellekin talo sitten kuitenkin ;)

Mukavaa viikonloppua, näihin tunnelmiin,näihin kuviin...



4 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Paranemisia toivotellen. ja pieni juttu; ei sitten mitään lupaa muuttaa sohvan kanssa kauemmas meistä ainakaan, pliiis!

Anne kirjoitti...

Kiitos Kati <3 Nyt miuta harmittaa ku pientä oravanpoikasta!! :(( Selitin juuri miehelle sitä talonreuhkaa ja hän jo innostui,niin eipä olekaan enää myynnissä!! Meni PÄIVÄSSÄ =0
Olisi ollut vähän lähempänä teitä muutes :) Noh, jatkamme pähkäilyä, vinkatkaa jos jotain tulee mieleen ;)

sanna kirjoitti...

Toivottavasti paranet pian! Huuhtelukannu onkin hyvä apu flunssassa. Itsekin käytän heti kun vaan vähänkin tuntuu siltä että meinaa flunssa iskeä. Onnea sinulle odotukseen!

Anne kirjoitti...

Kiitos Sanna <3