sunnuntai 31. tammikuuta 2010

Talvinen herääminen..






Hei vaan piiitkästä aikaa! Blogini on ollut täysin hunningolla ja viimein päätin laittaa uusimpia kuulumisia ja kuvia täältä Iltatähdestä. Sisustaminen on oikeastaan jäänyt lähes kokonaan ja jouluisen kodin tekeminen tuotti tänä vuonna jopa tuskaa... ei millään huvittanut eikä olisi jaksanut. Mutta niin vain lapset alkoivat kysellä marraskuun lopussa ja ihanaahan se oli sitten nauttia kun koti oli (vähän aikaa) puhtoinen,siisti ja kaunis.


Tammikuussa päätimme viimein järjestellä huonejaon lasten kohdalla uudestaan. Isommat pojat ovat nahistelleet siinä määrin, että hermoja on koeteltu sekä lasten että aikuisten taholta...niinpä 10-vuotias muutti omasta tahdostaan 3,5-vuotiaan kanssa samaan huoneeseen ja 13-vuotias sai oman huoneen. Tyttönen asustaa edelleen omassa ylhäisessä yksinäisyydessään, mutta ehkä parempi näin. Meidän perheessä naisväki on selkeästi omatahtoisempaa ja temperamentisempaa sorttia kuin pojat... Uudesta järjestyksestä on seurannut viikkojen kaaos olkkarissa. Argh, hermot menee tässäkin kun väistellään nyssyköitä,pussukoita ja ylimääräisiä huonekaluja, kunnes niistä eroon päästään. Varastothan jo pullistelevat entisestään, joten eroon on päästävä turhasta roinasta. Mieheni mielestä valitettavasti ne kallisarvoiset aarteetkin lukeutuvat roinaan..murrrrr.





Ennen joulua teimme debyytin huutokauppamaailmaan. Läheisessä kunnantalossa käväisi jonkinnäköinen rompekauppias ja voih, mitä ihanuuksia olisi ollutkaan. Tällä kertaa meille kotiutui naurettavalla 60 eurolla aivan ihana 1800-luvun lopun korkea mummonlipasto. Hiemanhan tuossa on laittamista, mutta ajallaan,ajallaan...

Syksyn aikana sain viimein autotallituunailujani valmiiksi, niistäkin laittelen kuvia kun vain ehdin. Oikein mukavaa helmikuun alkua, ajatukset alkavat jo kovasti kääntyä kevääseen ja massua tässä taas kasvatellaan. Taitaa kyllä valitettavasti kasvaa ihan itsekseenkin..

9 kommenttia:

Cia kirjoitti...

Olipas mukavaa kuulla teidänkin kuulumisianne:)Ja sylin täydeltä onnea <3

Anonyymi kirjoitti...

Oi, kivaa kun olet palannut. Ja mahdottomasti onnea masun kasvatukseen =), ihanaa. No kyllä halvalla sait jos kuudellakympillä =0, hyvä tuuri kaupoilla =). -Sanna-

Sari kirjoitti...

Onnea täältäkin <3 Ja ihania kuvia =)

Hannukka kirjoitti...

Mukava oli huomata päivityksesi ja onnea toivotellen.

Anonyymi kirjoitti...

Ilahduttava postaus!

Kaikkea hyvää sinulle ja koko perheelle!

t.olive

Marika kirjoitti...

Kiva saada uusia postauksia sinultakin, sisustusideoitten kautta taisin taannoin löytää blokiisi.

Anne kirjoitti...

Kiitos paljon :) ja jospa tästä postailusta ja bloggailusta tulisikin taas mukava iltaviihde, paljon on käymättä läpi teidän ihania blogejanne! Mukavaa talventaitetta,

toivottelee
Anne

Possumamma kirjoitti...

Lähettelen sulle & masuasukille suojelusenkelin!

Halpa & hyvä löytö toi lipasto!

Sisustus Sievä kirjoitti...

Tuo lipasto pöytä on ihana! Mukavaa loppuviikkoa.

Mia