lauantai 15. marraskuuta 2008

Hissutellaan hiljaa vaan..










Hyvää lauantai-iltaa täältä Iltatähden katveesta! Meillä on nyt virallisesti avattu joulukausi, ekat tähtitortut ja glögit maisteltu, ulkovaloja ripusteltu ja ekoja kynttelikköjä laitettu paikoilleen.. Tonttuja tai havuja en vielä tohtinut sisään tuoda, mutta ihan pianhan ne jo kotiutuvat :) Nyt on mukava kynttilänvalossa hempeillä, lueskella uusinta Vakrea ja haaveilla joulusta. Tänä vuonna otan lomaa jopa pari viikkoa töistä, oih kuinka jo sitä odotankaan!! Olen ajatellut,että TÄNÄ vuonna en stressaa, osa lahjoista jo ostettu siis. TÄNÄ vuonna en ota paineita siivoamisesta. Jos ei huvita joku juttu, niin saa luvan jäädä tekemättä. TÄNÄ vuonna en hermostu lapsiin, ne marisevat joka tapauksessa, miksi enää pahentaa sitä. Sen sijaan, tänä vuonna vietetään sellainen joulu, mistä kaikki perheenjäsenet nauttivat. Olemmekin päättäneet, että jokainen perheenjäsen tuo yhden asian, yhden toiveen,mitä haluaisi perheen kesken tehtävän. Ja sitten yhdessä toteutetaan tuo toive. Luvassa siis pulkkamäkeä, ponileikkejä ja lautapelejä, jos osaan yhtään arvata lasten toiveita =) Mikähän voisi olla oma toiveeni? Olisikohan se ihan vaan yhdessä hissuttelu, sohvalla löhöily yhdessä kuunnellen joululauluja tai katsoen joku ihana joululeffa... sitä miettiessä, oikein mukavaa viikonloppua ja iloa joulun odotukseesi!
(Kuvat viime joululta,ihan näin jouluista meillä ei vielä ole ;)

10 kommenttia:

maano kirjoitti...

ihanalta kuulostaa tuo teidän tuleva joulu :)

Anonyymi kirjoitti...

täällä kanssa joulu tulee hiljalleen, kiirehtimättä. tähän aikaan vuodesta valoja kaipaa ympärilleen, sellaisina pieninä tunnelmallisina annospaloina. jouluiset suunnitelmasi ja haaveesi kuulostaa muutenkin miun makuisilta. väsynyt, kaikkensa perheen jouluun antanut ehtoisa perheen emäntä ansaitsee osan siitä ajasta, johon on panostanut kaiken kiireen ja elämänheittelyiden keskellä. ei sitä ole pelkästään tarkoitus muille tehdä. tänä vuonna sinäkin voi viettää joulua!
halitellen kati

Anne kirjoitti...

Heipsan maano ja Kati, ja kiitos ihanista kommenteistanne! Niinhän se on, että tietääkseen mitä haluaa,pitää kokeilla ensin monta eri tapaa. Ja ehkä tosiaan nautinnollisinta on se rauha, ei lainkaan ne ulkoiset puitteet! Tosin, ihan pikkusen pitää kyl hössätä, mutta ihan vain vähäsen =)) Oikein ihanaa pikkujouluaikaa teille kummallekin!

halittelee myöskin
Anne

Hannukka kirjoitti...

Ihanan jouluisia ja hämyisiä kuvia viime vuodelta! Todella hyvä aikomus tuo stressaamattomuus. Lapsikin varmasti muistaa paremmin hyvän tunnelman kuin sen oliko graavikalalle tehty kastike vai ei :)

Krisse kirjoitti...

Eikö ole ihanaa kun tulee joulu!!
-Krisse-

mimosamamma kirjoitti...

Joulu tulee ja olen jo monta vuotta saanut viettää suht, stressittömän joulun. Pienoinen hermostuminen alkaa yleensä viime metreillä ennen aattoa, silloin alkaa panikoimaan onko kaikki asiat varmasti muistanut hankkia ja kuinka kinkunpaisto sujuu...
Lahjoja en ole myöskään ostanut muutamaan vuoteen. Annan rahaa poikani perheelle, he osaavat ostaa paremmin lapsille sellaiset lahjat mitä he todella haluavat. En minä enää edes osaisi ostaa niitä pelejä ja vempeleitä mitä lapsoset nykyään haluavat.
Tyttärelle ja vävylle hankin jotain pientä, saavat paremmin mahtumaan lahjat matkalaukkuun ja rahdattua Hollantiin.
Kuvat ovat jouluisen kauniita ja tunnelmallisia!
Stressitön joulu, olkoon se tavoitteemme:)
Mukavaa sunnuntai-iltaa Iltatähden alle!

Tiina kirjoitti...

Kauniita joulusia kuvia!!! :)
Ihania "toivelupauksia"... kirjoittelethan sitten miten kävi.. ;) hih!!! Noin miekin aina yritän vaan kuinkas sitten käykään... :)

Mari kirjoitti...

Ihanan jouluisia kuvia! Mukavaa alkanutta viikkoa:)

Sarppa kirjoitti...

Mukavat suunnitelmat sinulla..itsekkin koitan välttää stressiä ja aika hyvin siinä onnnistunkin, kaiken ei tartte olla niin täydellistä...

Anne kirjoitti...

Heippa ja kiitos teille kaikille! Nyt tulikin pakollista taukoa töiden keskelle,kun kuopus sairastaa oikein urakalla. Ihana kuitenkin että viime yönä satoi tänne kaakkoonkiin kevyt lumipeite ja lisää sataa koko ajan... =)