sunnuntai 26. lokakuuta 2008

Tuulinen sunnuntai

Huomenta,

Suomi on nyt sitten virallisesti siirtynyt talviaikaan, vaalipäivä on sarastanut ja ulkona tuulee niin, ettei tahdo pystyssä pysyä. Jos vain sähköt pysyvät niin päivähän on ihanteellinen leipomispäivä! :) Tunnelmalliset illat ovat alkaneet jo aikoja sitten, rakastan kynttilän valossa kylpemistä. Meillä palaakin kynttilät joka ilta iltapäivästä alkaen, tosin tuo pieni mies vähän rajoittaa niiden asettelua. Hyvin hän tottelee eikä mene koskemaan liekkiin, mutta kun lelut lentelevät ja sohvapöytäarkku tuntuu olevan paras autolla-ajopaikka,niin syytä on olla tarkkana kynttilöiden kanssa.


Tämä syksy on ollut kyllä varsin kiireinen monessakin mielessä. Välillä kyllä harmittaa, kun tuntuu että töistä tullessa on niin naatti, ettei jaksa muuta kuin laittaa ruuan ja löhötä loppuillan sohvalla. Netissä surffailu ei huvita ollenkaan, eikä kyllä kotonakaan saa mitään aikaiseksi. Ehkä se kuuluu vähän syksyynkin ;) Monesti kevät menee uudistellessa, kesällä sitten nautitaan aikaansaannoksista ulkona , ja syksyllä on pakko vetää henkeä. Näinhän se. Mutta onneksi pian tulee valoa pimeyden keskelle, kun joulunalku lähestyy... Sitä odotellessa.. oikein mukavaa lokakuun loppua =)






19 kommenttia:

Krisse Mummi /Vaarala kirjoitti...

Terveiset tuulisesta Kotkasta.Vettä sataa ja tuuli vihmoo ulkona. Ihana olla sisätiloissa.
-Krisse-

Anne kirjoitti...

Heips Krisse! Teillä varmasti oikein kunnon pärskeet siellä meren rannalla! Kovasti tuntuu tuuli rämisyttävän piipunpeltejä täällä kanssa, onneksi ei tarvi lähteä mihkään...=)

tiina kirjoitti...

Ihanan tunnelmallisia kuvia.. kyllä se vaan tuo kynttilän valo on niin tunnelmallista että niitä pitää jatkuvasti poltella.
onneksi meillä tytöt ovat jo niin isoja että antavat niiden olla ihan rauhassa, mukavaa sunnuntaita vaikka onkin kamala tuulimyräkkä.

Cia kirjoitti...

Ihanaa sunnuntain jatkoa teidän perheelle!Meillä myös nautitaan kovasti kynttilänvalosta:)

mimosamamma kirjoitti...

Hei Anne!
Myrskyn keskellä on ihana katsoa valoisia kuviasi:) Ihastuin valtavasti noihin valastauluihin, oikeastaan tulin ihan uteliaaksi mistä olet ne löytänyt?
Ja kattopellit tosiaan rymisivät yöllä niin kovasti, että välillä pelkäsin kestävätkö ne paikoillaan.
Myrskystä huolimatta oikein mukavaa sunnuntaita ja alkavaa viikkoa Iltatähden alle:)

Anne kirjoitti...

Hei vaan Tiina,Cia ja Mimosamamma, kiva kun pistäydyitte!;) Nuo valastaulut ovat Miljögårdenin 5 vuoden takaisesta mallistosta, taisin ne huutonetistä ostaa silloin. Lisääkin haluisin jos vain löytyisi, kehykset on kauniisti kulutetut ja valaat aika ihkut. Mukavaa viikkoa teille myös!

mimosamamma kirjoitti...

Ei niitä (tauluja) sitten varmaan mistään enää saa, harmi, tuollaiset laittaisin seinälleni koska tahansa, valaita en nimittäin ole ennen tauluissa nähnytkään. Aihe on jo niin hyvä, saati sitten nuo kehykset!

Anne kirjoitti...

Kiitos kauniista ja tunnelmallisista kuvistasi.
Ihana on sadepäivänä nauttia kodin lämmöstä.
Tuo leipominen kuulostikin herkulliselta..Meillä kohta syödään pitsaa.

Taika kirjoitti...

Ihania kuvia <3
Kynttilät on kyllä kauniita.
Täälläkin on sadellut ahkerasti nyt jo näytti aurinkokin pikkottavan =)
Ihan ihmeelsitä että jo ensi viikkoa vaihtuu Marraskuuhun, eihän sitten ole kuin hetki niin onkin jo joulukuu ja joulu =)
Mukavaa sunnuntai iltaa!!

tinttarus kirjoitti...

Aurinko paistaa taas ja tuulikin on tyyntynyt. Niin se vaihtelee....
Ihanan tunnelmalliset kuvat.
Itse kerkeän hiukan liikaakin nyt netissä kurvailla, kun on tuon polvileikkauksen jäljiltä vielä sairaslomaa....neljä lapsukaista sitten iltapäivästä eteenpäin kyllä vaativat oman osansa....

Iippa kirjoitti...

Ihanan tunnelmallisia kuvia!

Sarppa kirjoitti...

Kauniita kuvia..

Anne kirjoitti...

Kiitos paljon kaikille kommentoijille ja ihanaa kun tulee uusia "kasvoja" =) Tinttarukselle toipumista leikkauksen jälkeen! voin hyvin uskoa, ettei se lepo ole kovinkaan rauhaisaa iltapäivisin..;)

Mari kirjoitti...

Kauniita ja tunnelmallisia kuvia:) Minä täällä odottelen lunta... Vähän olis ihanaa!

Karita kirjoitti...

Kauniita tunnelma kuvia =)

Karita

Anne kirjoitti...

Kiitos Karitalle ja Marille, ja huiiii siuta Mari, lunta jo oottelet !=) Mie kuulun niihin, jotka haluis et joulu-tammikuussa on lunta ja sitten vois jo tulla kevät ja lämmintä,ja aurinkoa, ja hellettä, ja ja ja.... No juu,mun nassu ärtsyilee niin kovin tätä kylmää aikaa,että ehkä sillä osansa. Mutta onhan se kaunista kun lumivaippa verhoaa tiet ja luonnon.

Krisse Mummi /Vaarala kirjoitti...

Hyvää viikonloppua. Täällä kurkkailemassa taas..

Villa Vaalea kirjoitti...

Täälläkin myrsykysi vaalipäivänä kunnolla. Pihalla tavarat saivat kyytiä!

Kynttilöiden kanssa joutuu olemaan varuillaan myös meidän lastemme (koirien) kanssa. Uteliaisuudella ei ole mitään rajaa...

hanna kirjoitti...

Ihanía kuvia!
Kovasti terveisiä sinulle!
terveisin, Hanna