lauantai 3. huhtikuuta 2010

Ei se vanha koira uusia temppuja opi, sanotaan..

No niinpä. Yritin muuttaa liian montaa asiaa yhtä aikaa, eipä siitä tullut mitään. Bloggaamisessakin ajattelin,että perustan toisenkin blogin mutta jotenkin se ei tuntunutkaan hyvältä. Ei sitä oikein voi lokeroida tätä ja tuota osaa elämästään...niinpä jaan yhtä sekopäisesti kuin tähänkin asti tämän blogin sisällön :DD Luvassa siis lapsia, sisustamista, kukkia ja ostoksia,lähinnä kait niitä lastenvaatteita!

Olin alkutalvesta tosi säästäväinen, oikein puhisin tyytyväisyyttä kun en juuri ostellut mitään uutta kotiin tai lapsillekaan (eivät oikeesti tarvinneet). Mutta kuten kaikki päättyy aikanaan, niin miun ostolakkokin =(( Nyt olen kyllä suorastaan hullaantunut kauniista kevätvaatteista, keväisistä ja kesäisistä tekstiileistä,tyynynpäällisistä, torkkupeitoista, päiväpeitoista.... Mieheni mukaan kärsin päiväpeittofetissistä =))) Kieltämättä niitä on kertynyt, välillä niitä myyn poiskin,mutta nyt pitäs taas karsia. Ellokselta oli ihan pakko tilata puoleen hintaan Simla-virkattu p.peitto, ja huutiksesta löytyi niin ihanat Pentikin ja Gripsholmin kesäiset tyynyt ja torkkupeitot. Ja voih tuota tähtipeittoa,minkä Katilta ostelin. Pakkohan sille oli kaverit eli saman sarjan tyynyt tilata. Entäs sitten lastenvaatepuoli...... On tullut tilattua, osteltua,huudettua,kirppisteltyä jne. Mikähän tähän auttaisi, pitäsköhän miut lukita kevään ajaksi vaikka vaatehuoneeseen siivoomaan vanhoja sotkuja??? Vaikka saahan sinnekin läppärin kätevästi ja huiskis vaan niin on uusi tilaus tehty, iiiiiks.

Laittelenpa vielä kuvasia näistä mein mukuloista, mulla on nyt 70-luku palannut vaatteissa. Uusi vauva puetaan varmasti uusretroon täysin, ellei villitykseni mene siihen mennessä jo ohi... eihän sitä koskaan tiedä.


Herra tässä alemmassa kuvassa on meidän Eemil, joka halusi välttämättä pukaista ylleen 86/92cm Polarn o Pyretin puvun. EI näytä hyvältä, onneksi tämä jää nyt odottamaan hieman väljempiä aikoja seuraavalle käyttäjälleen :)

Mukavata lankalauantaita kaikille bloggaajille toivotan!

4 kommenttia:

Sari kirjoitti...

Juu ja noita ylimääräisiä päiväpeittoja saa kaupata tänne <3 =))))))

Anne kirjoitti...

Heh, pidetään Sari mielessä! Niitä tosiaan kertyy nurkkiin =))

Possumamma kirjoitti...

Mun mielestä on mukavampaa, että joka ikiselle asialle elämässään ei perusteta omaa blogia, vaan ne on kaikki sillisalaattina yhdessä samassa blogissa ->eli, ihan hyvä vaan, ettet opi niitä uusia temppuja;)

Mites masuasukki voi?

Anne kirjoitti...

Kiitos Possumamma, hyvin jakselee asukki, tosin äippä täällä edelleen sairastaa flunssaa.. Ja juuh, eiköhän tää yssi loki riitä mulle, tuleepahan juttuakin ehkä enempi. =)

Miksihän tänne on välillä mahdoton laittaa kommenttia, itelläni ainakin tökkää koko ajan, eikä päivity blogiin??