sunnuntai 18. tammikuuta 2009

Tammikuun riemuja..










...on tietysti kivat ostolöydöt kaupoista, lämmin takkatuli, hiihtoretket, luisteluretket lasten kanssa ja sen jälkeen herkuttelu kuumalla kaakaolla ja vaikka tuoreilla pullilla,njamskis! Hiihtoa täällä kaakossa ei voi harrastaa, lunta ei ole nimeksikään, mutta perheen isot pojat lähtevät isänsä kanssa Saimaalle retkiluistelemaan iltapäivällä ja ajattelin tyttösen kanssa leipoa sillä välin pullat pojille :)
Olen jaksanut jauhaa ystävilleni eilisestä sisustuslöydöstäni, ostin vihdoin ja viimein haaveilemani ison rottinkisen tarjottimen sohvapöydälle. Viime huhtikuusta olen sitä käynyt ihastelemassa Vanhan ajan K&K-liikkeessä Lappeenrannassa, mutten ole raskinut kuitenkaan ostaa. Nyt oli viimeinen tilaisuus, vipo tarjotin eikä lisää tulossa. Ilta menikin asetelmien teossa, ja sitten pyöräytin tällaisen tomaatti-mozzarellapiirakan.. hyvää oli. Tammikuu on yleensä hirvittävän pitkä ja tylsä kuukausi, mutta aika kivasti tämä on tähän asti sujunut. Keittiöön suunnittelemme pieniä muutoksia, toteutus menee kyllä varmaankin helmikuun loppuun -maaliskuun alkuun. Mutta usein se suunnitteluvaihe onkin kaikista kivoin! Oikein luovia ja mukavia suunnittelu- ja toteutushetkiä teille kaikille, palaillaan taas pian!








8 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Voi, miten ihania kuvia!! Olen aivan lumoutunut kun selasin postauksesi ihan blogin alkuun asti. Meillä talon rakennus kesken, ja odotan kyllä kovasti että pääsee sisustamaan ja viimeistelemään kaikkia pikkujuttuja - tapetit yms. kyllä on jo valittu ja seinissäkin, mutta vasta sen jälkeen olen ihastunut tällaisen vaaleampaan sisustustyyliin.. mikähän sekamelska siitä tulee =) Keittiö on moderni, kiiltävää valkoista, tummaa puuta ja kiveä + rosteriset koneet yms.. eipä sinne kovin hyvin taida kaikki ihana tilpehööri sopia :( Meillä myös 4 lasta (poikia kaikki). RiikkaT

Anne kirjoitti...

Heippa Riikka! Pitääpä heti kommentoida, kun kirjoituksesi kosketti kovasti! Meillähän lähdettiin myös melko selkeästä ja modernihkosta linjasta sisustamaan. Ja keittiö kanssa kivitasoa ja rosteria. Kovasti kuitenkin romanttisuus kiehtoi ja vähitelle kotimme on muuttunut koko ajan vaaleammaksi ja "pehmommaksi". Voisinkin laittaa muutamia alkuajan kuvia jos vain löydän koneelta,niistä näkee tosi hyvin muutoksen. Ja pientä pintaremppaakin on tehty jo vaikka vasta 2vuotta tässä asuttu, aina ei noi materiaalit ole niin vimpan päälle mietittyjä, sen huomaa vasta kun on jonkin aikaa asunut. Jaksamista teille rakennukselle ja onnea pian valmistuvaan uuteen kotiinne! Ja kiva törmätä muihin suurperheellisiin =) meilläkin ukkovalta, kolme poikaa ja yksi tyttö. Ainakin tällä hetkellä...

iloa uuteen viikkoon toivottaa
Anne

Krisse kirjoitti...

Kiitos kivoista kuvista.
Tarjotin on kaunis...

Hyvää sunnuntai iltaa toivottaa Krisse

Villa Vaalea kirjoitti...

Olen pitkästä aikaa blogi-kierroksella.

Ihanaisia kuvia olet lisäillyt ja piiraan-kuvakin nostaa jo veden kielelle!

Anonyymi kirjoitti...

Hei Anne, kiva jos löydät/viitsit laittaa myös niitä ennen-kuvia =) Ja kiva kuulla, että teilläkin oli modernia alkuun, ehkä toivo ei sitten vielä ole menetetty =) Taisit jossain kirjoituksessasi mainitakin, että oma tyylisi on yhdistlmä erilaisia tyylejä, sama juttu varmaan täällä. Kotinne on aivan mahtavan kaunis ja kodikas, eikä eri tyylien sekoittelu ollenkaan häiritse (päinvastoin!). Olet osannut yhdistellä tavarat ja tyylit todella taitavasti. Meillä muuten ukkovalta saa minun puolestani jatkuakin, neljä lasta tuntuu (ainakin tällä hetkellä) riittävän =) varsinkin kun pienin on vasta 8kk. RiikkaT
Ps. Onko sulla ohjetta tuohon ihanaan piirakkaan?!

"Kantriina" kirjoitti...

Kauniita tunnelmakuvia... ja tuo tomaatti-mozzarellapiiras kyllä nostatti veden kielelle. Taas tekisi mieli leipoa :)

Mukavaa sunnuntai-iltaa!

Sarppa kirjoitti...

Nam, hyvännäköistä piirakkaa..ja tuo kori on kyllä ihana, meillä vielä etsii paikkaansa =)

POMPOM kirjoitti...

Kävin lueskelemassa ja katselemassa kuviasi.
Makkaria lisää osion naulakko on kaunis, mistä mahtaa olla vai emäntäkö itse tehnyt?