lauantai 30. elokuuta 2008

Madonnojen keräilyä


Heip pitkästä aikaa! Täällä podetaan jo ensimmäistä syys(?)flunssaa ja olo on melkoisen kamala. Mutta mikäpä piristäisikään paremmin kuin bloggailu! Ajattelin näyttää meiltä muutaman Madonna-patsaan, joita olen tässä muutaman vuoden aikana hankkinut. Innostus niihin alkoi pari vuotta sitten niitä ei saanut oikein mistään ja nyt niitä saa jo hyvinkin yleisesti sisustusliikkeistä. Madonnaan liittyy myös hengellinen puoli, en ole oikein tuntenut evankelis-luterilaista uskoa omakseni koskaan , mutta olen ihastellut katolilaista ja ortodoksista hartautta ja rauhaa , mikä heidän kirkoissaan ja kirkonmenoissaan vallitsee. Mielestäni Madonnassa tiivistyy tämä rauha, lohdutus ja voima , mitä moni nykyajan ihminen kaipaa kaiken kiireen keskelle. En oikein tiedä, mistä se johtuu , mutta tunnen saavani jonkinlaista sisäistä rauhaa ja energiaa siitä , kun katselen Madonnaa - usein kynttilöiden ympäröimänä. Meiltä löytyykin lähes joka huoneesta oma Madonna siunaamassa ja suojelemassa huonetta. Laitanpa nyt kuvan muutamasta patsaasta, kaikista ei kuvaa taida ollakaan.

Rauhaisaa viikonloppua,ystäväiseni!








14 kommenttia:

Sirkka kirjoitti...

Kiitos vierailustasi ja minähän heti tänne:)
Voi kuinka kaunista teillä onkaan, täällä viihdyn pitempäänkin:) saanhan ensin katsella ja ihastella ympärilleni,... niin sinähän se sanoitkin Madonnoista, juuri niin kuin itsekkin ajattelen ja niitä itselläni on muutama kertynyt juuri sitä kaunista rauhaa rakastaen, joka mielestäni niistä huokuu...
Kovasti tykkäsin blogistasi ja laitoinkin sinut sivuilleni, jotta voin paremmin nyt seurata, kiitos ihanista hetkistä tulen taas uudelleen, niin ja pikaista paranemista sinulle.

mimosamamma kirjoitti...

Hei Anne!
Toivottavasti flunssa hellittää pian, inhoittava tauti se on.
Madonnat ovat kauniita patsaita enkä minä ainakaan välttämättä ajattele niitä uskonnon symboleina. Meillä päin en ole nähnyt yhdessäkään sis.liikkeessä näitä, mutta tyttäreni lupasi tuoda yhden Hollannista. Heillä on kotinsa lähellä Madonna-kauppa, jossa on toinen toistaan kauniimpia ja erikokoisia, eri ikäisiä patsaita hyllyt pullollaan:))

Terv.Marja

maano kirjoitti...

pikaista paranemista ja kauniita ovat madonnasi :)

Anne kirjoitti...

Voi kiitos Sirkalle,Mimosanmammalle ja Maanolle, kovasti piristitte mieltäni <3 <3 Kunnia on päästä listaasi Sirkka =) Mimosamamma, kylläpä kuulostaa ihanalta tuo Madonna-kauppa! Voih, laitathan sitten kuvia blogiisi,että pääsemme ihailemaan tuliaisia ;0) Serkkuni käväisi tässä viime keväänä Tanskassa ja pyysin häntä tuomaan jotain Madonna-aiheista tuliaisina...arvatkaa mitä sain! No, sen toisen Madonnan uusimman sinkun ja julisteen tästä *lyö päätä seinään-hymiö* =D Noh, hyvää musiikkiahan se, mutta hieman hymyilytti kumpaakin, kun hänkin tajusi lopulta mitä olin tarkoittanut..

titta kirjoitti...

Kaunis kokoelma. Pikaista paranemista :)

Krisse kirjoitti...

Parane pian syysflunssasta.
Madonnat ovat minulle myös uskonnollisia esineitä. Ei pelkästään koristeita.

Upea kokoelma.
-Krisse-

Mari kirjoitti...

Kauniilta näyttää:) Toivottavasti voit jo paremmin!

Mari

Elsa kirjoitti...

Madonna-fani täälläkin, juuri yhden lisäpatsaan hankkineena. Viettävä kokoelma Sinulla!

Itsekin olen miettinyt miksi hankin näitä patsaita tms. siihen liittyvää, en ole edes uskonnollinen, enemmänkin pakana. Mutta kait se on niin että uskonnolliset esineet ovat yksinkertaisesti kauniita... Tiedä häntä?

- Elsa

Elsa kirjoitti...

Pahus, tuli kirjoitusvirhe: Siis viehättävä kokoelma Sinulla, sormet käyvät liian nopeasti...

mimosamamma kirjoitti...

Hei Anne, siitä kaupasta löytyy kuvia Katjan blogissa: Bag End, pääset sinne ainakin mun sivuilta. Se ei ole ihan uusi postaus mutta sieltä se löytyy kun kelaat pikkuisen taaksepäin. Ihana puoti se on, silmät alkavat pyöriä kuin flipperin pallot:))

Sarppa kirjoitti...

Kauniita ovat madonnasi...joko olo on parempi?

Anne kirjoitti...

Kiitos Elsa,Mari, Krisse, Titta, Mimosamamma ja Sarppa!! Olo alkaa helpottamaan onneksi ja pää alkaa surrata uusien voimien myötä.. (selkeä paranemisen merkki aina) Mimosamamma, kiitos paljon vinkistä, tuotapa pitääkin mennä kurkkimaan heti ensi tilassa. Uusia Madonnojakin kotiutumassa taasen.. en voinut vastustaa Riitan vanhaa tanskalaista Madonnaa... =))

Hannukka kirjoitti...

Niin kaunista, niin kaunista ja paljon ihania ideoita!

Lisäsin sinut blogilistalleni,
Hannukka

Anne kirjoitti...

Heips Hannukka ja tervetuloa blogiini :) On aina niin ihana kuulla, että viihdytte. Niin minäkin vastavierailuillani ;) Oma bloginpito tuntuu välillä juurikin siltä, ettei minulla kyllä ole mitään kunnollista sanottavaa tai kuvattavaa , mutta ehkä se on vähän sitä omaa kriittisyyttäkin..

Olen kyllä kovasti tykännyt tätä ylläpitää,vaikka töiden myötä jääkin melkein kertaviikkoiseksi. :/